keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2017

Pääministeri salaa puoluetta hajottamassa: Sipilän lentofarssi

      * Lisäys 

Presidenttikin oli tietoinen salaliitosta kuten Sipilä.

"Maanantaina Uva-ryhmä oli koossa, ja myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli antamiensa lausuntojen valossa tietoinen siitä, että hallitus ei ollut kaatumassa. 
–En enteile nyt mitään vaihdoksia todellakaan, Niinistö esimerkiksi sanoi toimittajille Kultarannassa. Poistuessaan tiedotustilaisuudesta presidentti letkautti paljon puhuvasti:
–Ei muuta kuin lehmänkauppoja tekemään. (Sauli Niinistö Video YLE areena ma-ti uutiset)
Media Ilkka            


 
  • Nurmen mielestä koko hallitus olisi voinut kaatua siihen, että soinilais-terholaisten juoni olisi paljastunut ennen perussuomalaisten puoluekokousta.
– Tällainen etukäteisvalmistelu olisi näyttänyt julkisuudessa niin kertakaikkisen pahalta.  




Kuinkahan
moni suomalainen vieläkin luulee että salaliittojen pääministeri meni surullisena lentokoneeseen -- valistakaa tovereitanne.

Mari Heimala: "Arvatkaas miksi oikeuskanslarin virkaa ei täytetty?"

   
    I



Sipilä järjesti lavastetun, "keskeytetyn" lento-teatteriesityksen, jotta ei paljastuisi että pääministeri oli sopinut salaisesta puolueen hajottamisesta ja sitä kautta salaisesta uudesta hallitusneuvottelusta jossa soinilaiset jatkavat äärioikeistolaista talouspolitiikkaa ilman mitään rationaalista haittamaahanmuuton kontrollia.

Hajota ja hallitse. Luo sote-helvetti suuryhtiöiden jumalattomaan rahastukseen perustuslakia vastaan.

Toimittajien epäjournalismista kertoo se että Soinin poliittista tunnnustusta ettei tottele ketään muuta kuin Vatikaania - eivät toimittaja halua muistaa eivätkä ottaa todesta (päätoimittajien käskystä). Esim. CIA on luotu Vatikaanin katoliseksi jatkeeksi. Hienosti on internet sensuuri siivonnut kaiken ikävän Simon Elon tekemisistä ja sanomisista. Hän on mm todennut, että vaikka hänellä ei olekaan Israelin kansalaisuutta, on Israel hänen ”toinen kotimaa”. 
Sipilällä on jo hyvä cover up  
tiedossa jolla tärkein poliittinen ajattelu saadaan tainnutettua pois eliitin päämäärien ymmärtämisestä:


Ensimmäinen tunnustus tilanteesta poliittisesti ison massamedian taholta IL; vaikka toimittaja käyttää susilauma nimitystä jääneistä perussuomalaisista, näin sitä on journalistikoulussa opetettu leimaamaan ja olemaan hegemoniakone.


Jussi Halla-ahon oikeistonationalistinen tynkä-persut…
ILTALEHTI.FI





"Jos kokoomuksen haluama valinnanvapaus ja pakkoyhtiöittäminen toteutuvat, avataan silloin monikansallisille yhtiöille rahantekokone."
YLE.FI






 
    Lasse Laaksonen Länsimaiset arvot = Orpon, Sipilän, Soinin arvot
-Machiavellismi -Soinismi -Petturuus -Valehtelu 
-Järjen käytön kieltäminen politiikkaa arvioitaessa 
-Suomen ja suomalaisten orjuutus-Isäntä Brysselistä ja Berliinistä-Media vallan puudelina-Presidentti valtiosäännön rikkojana-Seteliselkäranka säätiön avulla-Oman firman, perheen ja klaanin rikastuttaminen valtion varoilla-Demokratian kieltäminen silloinkin, kun on itse valinnut demokratian menettelytavat ja on valinnut joka ikisen demokratiaa käyttävän edustajan.-Toisinajattelijoiden vaino, virkakielto, yhteistyökielto, tervehdyskielto. 
Nuo eivät ole suomalaisia arvoja.
Ne ovat fasismia.

 
    Simon Elo Syyrialalisia tappavan muslimiterroristin vieraana Turkissa  





    II

Janus Putkosen arvio natolle ja liittovaltioarmeijalla antautumista vaativasta Halla-ahosta:
            post
"Minä haistan vain käsikirjoitetun teatterin: Valeoppositio hajoitettiin globalistien hyvä veli -verkoston puolesta ja ylikansallisen poliittisen agendan puolesta - persujen kenttä jaettiin tylysti kahtia: "Hajoita ja hallitse". Minun on vaikea uskoa, että "uusi persut" olisi sen enempää todellinen oppositio kuin Soinin luotsaama perushuijaus, koska Halla-aho on jo kovaksi keitetty tässä pelissä. Ehkä Halla-ahoa on hyväksi käytetty tylysti, mutta tyhmyydestä sakotetaan. Mitä opimme tästä: Puoluejärjestelmä ja edustuksellinen demokratia on todellinen kansan edun, enemmistön etujen vihollinen. Suomi on läpeensä korruptoitu ja keskushallittu."






Kulttijohtaja ja poliittinen joukkoitsemurha


  "YLE uutisoi lauantaina 17.6.2017 näyttävästi: Timo Soini näytti jälleen olevansa maailmanluokan peluri. Valtionmedia väittää "uutisessaan" myös "tutkineensa" miten hallituskriisi eteni. Sen mukaan Perussuomalaisissa tehtiin sisäpiirin vempautus, jolla annettiin Jussi Halla-aholle opetus.Mitään asiallisesti uutta ei YLE edelleenkään tuo esiin. Timo Soinin irtiotto puolueestaan näyttäisi nykyisen valtiojohdon lisäksi miellyttävän myös valtionmediaa. Sen "tehtävänähän" on pönkittää Suomen "virallista" linjaa. Siihen taitavat perinteetkin velvoittaa."




Kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo hämmästelee viime viikolla vellonutta hallituskriisiä. Harkimon mukaan kriisi oli pelkkä näytelmä, josta hänelle jäi paha…
MTV.FI




    III


Veli-Pekka Kortelainen with Sande Parkkonen and 4 others

 - Sipilä, Orpo ja media ovat salaliittonatseja -


" Näin ainakin, jos vallankaappaus/junttasalaliittohuhuja tosissaan uskoisimme. Asia on nimittäin niin, että vielä Helmikuussa Terho olisi voittanut Halla-ahon pj-äänestyksessä, tai ainakin äänestystulos olisi ollut nykäsmäisen tiukempi fifti-siksti. Vielä Helmikuun alussa näytti hyvin todennäköiseltä, että Terho voittaa. Mutta sitten maakuntalehdet, muut puolueet ja sähköinen media alkoivat armottoman kampanjoinnin Jussi Halla-ahon hyväksi. Heti kun Halla-aho ilmoitti ehdokkuudestaan, media ja muiden puolueiden vaikuttajat aloittivat saarnojensa ja paimenkirjeidensä sarjan, jolla PS-katrasta koitettiin pelotella ja painostaa olemaan äänestämättä Halla-ahoa. Tämä oli hirvittävä taktinen virhe medialta ja muiden puolueiden poliitikoilta.

Heti kun PS-jäsenistö huomasi, kummalta puolen barrikadia ulina kuului, lähti Jussi Halla-ahon kannatus jyrkkään nousuun.

Jo Maaliskuun alussa, kun Halla-aho ilmoitti virallisesti lähtevänsä pj-kisaan, hänen kannatuksensa oli selvästi suurempi kuin Terhon. Mitä enemmän media ja poliittiset vastustaja ulisi ja varoitteli, sitä enemmän perussuomalainen rivijäsen kallistui Halla-ahon kannalle, ja nimenomaan rivijäsenillä se äänivalta asiassa oli.
Media ei ole vieläkään, kahden jytkyn, Brexitin ja Trumpin jälkeen suostunut tajuamaan, mikä on sen pahin virhe: Törkeä ihmisten aliarviointi. Trumpia ei olisi koskaan valittu, jollei yli 95% mediasta olisi lähtenyt ristiretkelle häntä vastaan, eikä ensimmäistäkään jytkyä olisi nasahtanut persuille ilman median ruoskintaa, mikä ajoi kettuuntuneen äänestäjämassan näyttämään moiselle loanheitolle, heristelylle ja alentuvalle mielipidemanipulointiyritykselle närhen munat.
Se veretseisauttava ääntenenemmistö, jolla Jussi Halla-aho valittiin viime lauantaina PS-puheenjohtajaksi oli suoraa seurausta ulkopuolisesta paineesta. Toki on mahdollista, että Halla-aho olisi saattanut voittaa ilman sitäkin, mutta paljon niukemmin, ja ehkä olisi tarvittu kaksikin äänestyskierrosta.
Se "junttasalaliitto", josta Halla-ahon kannattajien "masinoinnin" suhteen puhutaan oli täysin avointa, keskittyi yhdelle poliittiselle foorumille (Homma-forum) ja toi Jussille suhtellisen pienen osan siitä kannatuksesta, jolla hänet valittiin.
Ja sekin kampanja sai kummasti vauhtia, kun ihmiset huomasi, miten media ja muut puolueet koittavat vaikuttaa vaaliin. Moni äänesti Jussia ihan puhtaasti siksi, että heitä ärsytti median ja muiden tahojen törkeä puuttuminen puolueen sisäiseen johtajavalintaan.
Jos PS-puolueen ulkopuoliset tahot olisivat älynneet olla hiljaa tai olla neutraaleja (tai jopa varovaisen myötäsukaisia), PS-rivijäsenet olisivat ihan hyvin saattaneet valita puheenjohtaksi Sampo Terhon. Suomalaisella eliitillä, poliittisilla toimijoilla ja medialla ei näköjään ole minkäännäköistä psykologista pelisilmää mitä tulee populistisiin ns. vastailmiöihin. Tai sitten heillä on. Eiväthän ne voi niin tyhmiä olla, vai ovatko?
Jos lähdemme siitä, että he eivät ole tyhmiä, tulemme väistämättä siihen johtopäätökseen, että Jussi Halla-aho juntattiin puheenjohtajaksi koko suomalaisen media- ja poliittisen kentän massiivisella rumputulella, ja se oli päätoimittajien ja Sipilän sekä Orpon natsisalaliitto, joka valtasi PS-puolueen, ja johti lopulta Perussuomalaisten hajoamiseen. Päätoimittajat ja muiden puolueiden vaikuttajat voivat mennä nyt peilin eteen ja onnitella tai syyttää itseään riippuen siitä, miten homma meni, noin niinku omasta mielestä."


#PS #media #populismi #JussiHallaaho #salaliitto












Pääministeri Juha Sipilä on keskustellut tänään Oulussa EU:n ulkopoliittisen korkean edustajan Federica Mogherinin kanssa EU:n yhteisen turvallisuus- ja…
NYKYSUOMI.COM





    IV

Alkuperäisen hallitusohjelman
osa jota ei ole lainkaan toteutettu mutta jolla perussuomalaisten ja keskusta realistiset äänestäjät saatiin lamaannutettua ja harhautettua






Valtavat kustannukset maahanmuutosta ja rikollisuuden kasvu - 8000 miljoonaa euroa vuodessa n 500000 maahanmuuttajien + heidän lastensa korkeamman elintason kustantamiseen verrattuna suomalaisiin natiivityöttömiin.

Vieraskynä: Todellinen syy hallituksen kaatumiseen







Aamulehti esittää eliitin hegemoniaa kumartavia salaliittolaisia "kapinallisina"? Kumartaa heille.

Oppositiota vastustavia kapinallisina?

Tätä on hegemoniaeliitin retorinen sota. Avutonta, epä-älyllistä, nuoleskelevaa. Näin ylistetään opposition hajottamisesta äärioikeistolaisen kapitalistisen hegemonian hyväksi. Kohti liittovaltiota ja Saksan suurarmeijalle alistamista.



















China is improving relations with its neighbors in the Asia-Pacific region amid the US retreat from Asia, but Beijing's role as the hegemonic power in the region…
SPUTNIKNEWS.COM








Kun myydään mafiosolle niin saadaan mafioso.
Miten ihmiset ovat näin helvetin tyhmiä ulkoistamisesta? Suomalaiset on todella tehty poliittisesti tyhmiksi.
Liki tuhat Turun telakan työntekijää osallistuu ulosmarssiin.


Puolitoista päivää kestävästä ulosmarssista päätettiin yksimielisesti työhuonekunnan yleiskokouksessa tänään.
IS.FI



















#sipilä #soini #hallaaho #uusivaihtoehto #pspuolue #persut PS Keksusta oikeisto kokoomus rkp uusliberalismi kapitalismi

Ei kommentteja: