perjantaina, toukokuuta 25, 2018

Pressiklubi ja persut kokoomuksen takakärryssä


Poliittinen puolueen määritelmä on aina ensin talouspolitiikan kautta määriteltävä.

Miksi ovat yhä kokoomuksen takakärryssä evätkä vaadi eliitin ja pörssifirmojen verotuksen palauttamista ja tunnusta selkeästi :n ehtoja veroprogressiona?

45 miljardia € menee eliitin veronkiertoon joka vuosi! 5 mlrd EU:lle tulliverotuksesta!

Persut ovat yhä äärioikeistolainen -iis talouspoliittisesti puolue kuten rkp-kokoomus ja keskusta.

Talouspoliittisesti.


Perussuomalaiset on yhä eliitin puolue.

Talouspoliittisesti.

Äärioikeistona eliitin äänitorvi pohjoismaista mallia vastaan. Perussuomalaisetmenivät vahvistamaan eliitin ja EU:n valtaa Sipilän hallitukseen ja nyt väittävät olevansa jotain muuta.

Jos olette jotain muuta niin kääntykää eliitin vallankaappausta vstaan ensin talouspoliittisesti. Ensin.

Nyt persut lähtivät hallitukseen mukaan myös tukemaan amerikkalaisten geopolitiikkaa ja hyökkäysotia.

Suomeen tuodaan nyt amerikkalaisten hyökkäysaseita joka viikko. Perussuomalaisten allekijroituksella.

Tunnustakaa ensin mitä olette tehneet niin sitten voitte olla oppositiossa. 





 




























keskiviikkona, toukokuuta 23, 2018

Hesari julistaa suomalaiset ulkomaalaisten halveksunnan kohteeksi



Kuinka luet historiaa?
 
Kuinka luet identiteettisi perusteet?
 
Kuka määrittää identiteettisi?

 
Luuletko että rikkaimman prosentin eli pääosin suomenruotsalaisen &ruotsalaisen rahaeliitin feodalismioperaatiot ovat loppuneet?
  • "Suomesta on myyty viime vuosina valtava määrä tärkeitä yrityksiä ulkomaille. Suuri osa yrityksistä on päätynyt ruotsalaisille." MOT YLE
  
Eli luuletko että valtionkirkkokulttuurin, massamedian pakkouskonnon eli elitismin kanavoinnin metodit ovat loppuneet? Eliitti on aina ruiskuttanut myrkkyä, pakkouskontoa, identiteetin hajottamista

 - Hajota ja hallitse on kolonisaation perusstrategia. 


   HS:

Taktiikoissa tapahtuu hienosäätöä, tämä on sitä, identiteettikontrollia:

suomalaiset eivät kelpaa, suomalaisuus ei saa olla itseisarvo, suomalaisuus ei saa olla kulttuuri, suomalaisten natiivien historiasta ja kulttuurista ei saa puhua. Sensuroi suomalaisten syvä historia Euroopan tosi-natiiveina ja myrkytä, traumatisoi nykyhetki, vaadi polvistumaan kirkkoherran eteen pyytämään armoa ruotsalaisten tuomalta Vatikaanin helvetiltä ja Tuomiolta, Eliitin Tuomiolta.

    Et kelpaa, polvistu.

Muiden täytyy määrittää suomalaiset.

Luuletko että alistuminen eurojuntan talouspolitiikkaan, metsien, kaivosten, valtionyritysten ja pohjavesien luovuttamiseen ja eliitin veronkiertoon tekee meistä "kelpaavaisia" alistajille?  

Luuletko että ranskalaiset tai somalit haluavat määritellä itsensä suomalaisten kautta?

  Hah
 
Amerikkalaiset suomalaisten kautta?  Paskat.

Mutta meidän pitäisi eliitin median mukaan määritellä itsemme muiden kolonisaatiokulttuurien ja invaasiojoukkojen mukaan.  

Miettikää asetelmaa jolla eliitti operoi, suggestionmetodeja ja roolipelejä mielen kaappauksessa.

Miettikää kuinka eliitin kirkon eli massamedian julmat keinot eivät ole muuttuneet kolonisaatiosodassa 900 vuoteen Suomen kaappauksen jatkuessa.

Suomalaisilla on mahtava traumataakka 900 vuoden kolonisaatiohelvetissä, jota eliitti käyttää hyväksi. Mitätöi, vihjailee, sabotoi, vähättelee.

Psykohistoriamme on avain myös ymmärrykseemme.


 

 






















































.


tiistaina, toukokuuta 22, 2018

EU-moguli hyökkää Unkarin itsenäisyyden kimppuun CIA-SOROS järjestön puolesta


Katsokaa videosta miten kiihkeästi epädemokraattinen EU-moguli Verhofstadt vaatii ulkomaista poliittista vaikuttamista Unkariin ja joka maahan, USA CIA-SOROS propaganda-yliopiston puolustamista. 
Washingtonin sotaisien think tankien propagandaoperaatioiden ja ulkomaisen dollarilahjonnan, ohjauksen ja verkostojen sallimista Euroopassa ilman rajoituksia - ulkomaiset vaikuttajat on nimellisesti kielletty USA:ssa joka vaatii olla vaikuttajana joka maassa. 
Suomessa vaaditaan Venäjän vaikuttamisen kieltämistä samalla kun USA maksaa Turun ja Helsingin yliopistolle oman demoagogiansa levittämisestä yliopistoissa. 

  • USA:n geopolitiikka on sotaisaa ja epädemokraattista uhkailua, Suomikin on mukana laittomassa USA kauppasodassa Venäjää ja Venezuelaa vastaan YK-sopimusten vastaisesti! 
 
Niin tärkeää on Washingtonin kontrolloima aivopesu ja Suomessa CIA-SOROS saa värvätä ja lahjoa rauhassa tietämättömiä suomalaisia viheroikeistolaisia amerikkalaiseen hyökkäyssotien ja kolonisaation geopolitiikkaan muka "liberalismin" nimissä.
 













#suomi100 #demokratia #imperialismi usa nato eu liittovaltio #geopolitiikka #oikeisto kolonisaatio syyria iran irak afganistan mali israel mossad armeija salaliitto keskusta kokoomus sfp rkp Eurooppa demokratia

Valkoiset sisällissodan aloittajina 1918 - Sisällissota, eliitin vallankaappaus

   * Lisäys: Videot, uusi keskustelu ja uudet paljastukset Hennalan massamurhista - sensuuri ohitetaan


Eliitin massamedia toistaa taas oikeistolaista tahallaan sensuroitua ja vanhentunutta historiantulkintaa, jossa ei kerrota oikeiston ja varsinkin suomenruotsalaisen rahaeliitin laittomista vallankaappaustoimista.

Yksinkertainen kertaus 1918 - mitä massamedia yrittää taas hämärtää.


Taas on julkisuuteen tullut suora ideologinen ja perusteeton julistus, jolla yritetään väärentää ja häivyttää oikeiston aloittama vallankaappausyritys 1917-1918:


Mutta tämä ideologinen hassuttelu-puoli tekstissä Talouden "suljetun systeemin" pilkaamisessa: Mitä oikeiston pankkituet yhteiskunnalta ja veronmaksajilta ovat muuta kuin suljetun piirin leikkiä eliitin suunnitelmataloudessa eliitin rikastumiseksi lainalla ja verotuksella. Avutonta ideologista oikeiston elitismin ylistystä. Aivan samaa kuin 1917.


  • Oikeiston epätoivoinen historian väärentäminen pitää yllä oikeiston homeisia kulisseja fasismin perinteen ylistäjinä: Rahaeliitti aloitti kaiken 1917, asesalakuljetukset, laajan uhkailun jopa kansanedustajia vastaan, laittomat yksityisarmeijat, salaliiton Saksan kanssa, massamurhat.
Suomalaiset työläiset ja akateemiset humanistit aloittivat lopulta 1918 vastareaktiona oikeistoeliitin terroritoimia vastaan demokraattista enemmistön vallankumousta demokratian ja eduskunnan puolustamiseksi ja eduskunnan esittämien lakien voimaan nostamiseksi - sillä suomenruotsalainen rahaeliitti oli laittomasti sabotoinut eduskunnan toiminnan (lahjonta, uhkailu, tahallinen nälänhätä maanomistajien tuotteiden vienti ulkomaille moraalittomasti) ja päätökset hyvin laajasti, laittomasti ja avoimesti - laiton kuningashanke selkeänä kaappausprojektina - sekä aloittivat mm. laittoman asesalakuljetuksen palkka-armeijalleen 1917 ja palkkasivat jopa kasakat eduskuntasaliin uhkailemaan vasemmistolaisia ja liberaaleja.

Suomen Kansanvaltuuskunnan Julistuksessa (punaisten vallankumoushalitus) 28.1.1918 sanotaan mm:

"Suomen porvarien hallitus astui julkeasti taantumuksellisen valtiokaappauksen tielle. Nyt on Suomen työväenluokan käytettävä vallankumouksen oikeuttaan, yhteiskunnallisen edistyksen palvelukseen".


Työläisten oli estettävä Suomen liittäminen Saksaan valkoisten avoimilta laittomilta vallankaappaushankkeilta kun Saksan kouluttamat kaappaajat eli jääkärit olivat saapumassa aloittamaan sotaa Suomessa. Rahaeliitti oli avoimesti tuhoamassa Suomen itsenäisyyden:

  1. - Suomenruotsalaisen rahaeliitin laittomat asesalakuljetukset kaappausta varten alkoivat selkeästi 1917 ja samalla oli lyöty lukkoon jo 1914 Saksan toiminta demokratian ja itsenäisyyden estäjänä suomenruotsalaisten avulla mm. Suomen lakeja vastaan laiton jääkäri-terroristien koulutus
  2. - Suomenruotsalaisen eliitin sopimukset Suomen luovuttamisesta Saksalle olivat vauhdissa jo 1917. "Kuningas-projekti" oli vallankaappauksen suunnitelua ja toteuttamista.
  3. - Suomenruotsalaisen eliitin palkka-armeijat eli "suojeluskunnat" olivat lain vastaisia ja oikeisto suojeli lainvastaista toimintaa hallituksessa
  4. - Suomalaiset kuolivat nälkään samalla kun suomenruotsalaisen eliitin maatilat veivät lihaa, juustoa ja viljaa ulkomaille - voitonteko oli suomenruotsalaisen eliitin ainoa moraaliton päämäärä suomalaisten kuollessa nälkään
  5. - Suomenruotsalaisen eliitin kabinettiyksikkö esti valtalain eli oikeisto vaati Pietarin kontaktejaan vetoamaan propagandavalheisiin suomalaisten työläisten uhasta Pietarille ettei se hyväksyisi Suomen itsenäisyyttä ja demokratiaa.
  6. - Vaikka eduskunta olisi ollut laillinen ja korkein valta sillä, niin senaatti selvästi vain otti osan eduskunnan vallasta itselleen ilman eduskunnan hyväksyntää (senaatin sanelemat valtaoikeudet nimittämisensä yhteydessä ja salamyhkäinen sotilasvoiman luominen). kts linkki https://blogit.iltalehti.fi/jani-hakkarainen/2018/01/27/kun-suomessa-valtiovallasta-taisteltiin/
  7. - Suomenruotsalaisen eliitin rahoittamana kasakat rynnäköivät eduskuntasaliin jossa oli vain vasemmisto- ja liberaalikansanedustajia (ennen punaisen lyhdyn nostamista) - heitä uhkailtiin aseilla - tämäkö ei ollut sodan julistus?
  8. - Mannerheim aloitti suomenruotsalaisen eliitin rahoittamana laittoman sotilasalueen rakentamisen Seinäjoelle laittomana "sotakuvernöörinä" ja hamstrasi elintarvikkeita ja aseita - laittomasti. Pohjanmaalaisile maaseututyöläisille valehdeltiin painokkaan harkitusti että "punaiset venäläiset tappavat koko ajan suomalaisia ja heidät on pysäytettävä" - muuten ei palkka-armeijaan olisi saatu vihaisia pohjanmalaaisia
  9. - Suomenruotsalaisen eliitin rahoittamat palkka-armeijat tekivät sodan ensimmäiset massamurhat Viipurissa ja Seinäjoella (Mannerheimin venäläisten teurastus vastoin Englannin ym Suomen kanssa sopimaa sopimusta) - Viipurissa tapettiin satoja suomenruotsalaisten kauppiaiden ulkomaalaisia kilpailijoita! Kristalnacht.
  10. - Mannerheim lähetti uhkailusähkeen vajaalle hallitukselle Helsinkiin - selvä vallankaappaus johon vajaa hallitus sitten taipui pelokkaana
  11. - Saksan kouluttamat jääkärit olivat suoraan Saksan vallankaappauksen toimijoita harkitussa vallanpaakkauskuviossa
  12. - Saksa valloitti Suomen valtansa alle, joten 1918 oli osa I maailmansotaa faktana. Saksa asetti verolain ulkomaankaupasta 1918 - 1945: suomalaiset antoivat Saksan ottaa veroa ulkomaan kaupasta sekä rajoittaa Suomen kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Tiesitkö tämän?


    Suomenruotsalaisen eliitin aloittama kriisi ja sota on selviö niille jotka lukevat tuoretta historiantutkimusta.



    II

    Heikki Typpö

    Oikeiston Mautonta arvotaktiikkaa 2018
    - Eilen jouduin sulkemaan Tv:n yle-uutiset kesken lähetyksen aina kun näytettiin, kuinka presidentti Sauli Niinistö laski kukkia punaisten hautamuistomerkille. Minusta se oli niin mautonta ja läpinäkyvää ”arvotaktiikkaa”, että en voinut katsoa sitä.

    Vastikään, Tampereen valtauksen muistopäivänä, presidentti Niinistö valehteli koko arvovallalla, että punaiset aloittivat vuoden 1918 sisällissodan, mutta silti nyt pitäisi solmia luokkasopu lahtareiden punavainajien kesken.
    Niinistön todellinen tarkoitus on saada suomalaiset unohtamaan aateliston suojeluskuntien pelkästä koston himosta harjoitetut julmuudet antautuneita punavankeja kohtaan. Valkolahtarit tekivät v. 1917 - 1918 neljä anteeksi antamatonta ”arvovalintaa” Suomen köyhälistöä kohtaan joita ei pidä koskaan unohtaa:

    1) Kun Suomen nuori eduskunta heinäkuussa 1917 hyväksyi 155 edustajan enemmistöllä (106 + 49 alkiolaista ja liberaalia, 45 vanhasuomalaista vastaan) Valtalain, jolle siirtyisi itsenäisen Suomen ylin vallankäyttö jo sortuneelta Venäjän tsarismilata, niin vanhasuomalaiset (Niinistön esi-isät) kutsuivat Venäjän tsaarin väliaikaisen edustajan, Kerenskin, santarmit hajottamaan Suomen eduskunnan.

    Tätä provokaatiota seurasi Suurlakko Suomessa ja uudet vaalit, jossa eduskunnan 106 edustajan vasemmistoenemmistö vaihtui kahden edustajan (98 edustajan) vähemmistöksi. Vanhasuomalaiset suorittivat näin vallankaappauksen, anoivat Leniniltä itsenäisyyden Suomelle ja julistivat Suojeluskunnat Suomen viralliseksi armeijaksi. Tämä kaikki tapahtui 3 kuukauden sisällä.

    2) Tämä vallankaappaus oli syyllinen erääseen maailman verisimpään sisällissotaan, johon aatelis-lähtöinen vanhasuomalaiset olivat varautuneet kouluttamalla Saksassa tulevan sisällissodan sodan upseeristoa, ”jääkäreitä”, lukumäärältään useiden satojen suuruisen ryhmän.

    Suomen sisällissotaan osallistui saksalainen ja ruotsalainen armeijakunta. Bolshevikkien valtaan nousun jälkeen Venäjän tsaarin sotajoukot oli Suomesta vedetty heti pois. Tästä saksalais-ruotsalaisesta imperialismista Suomen työväenluokkaa vastaan, Niinistö ei kerro mitään.

    3) Kun sotilaallisesti kouluttamaton punakaarti oli voitettu saksalaisten ja ruotsalaisten avustuksella ja Punakaarti oli rauhanesitystensä jälkeen antautunut, niin aateliston suojeluskuntalaiset lahtasivat 30 000 antautunutta punakaartilaista keskitysleireihin.

    4) Tämän jälkeen samana vuonna Sauli Niinistön esi-isät tarjosivat itsenäistä Suomea osaksi Saksan Wilhelmin keisarikuntaa. Kuningaskin (Väinö) oli nimetty ja palatsi hänelle Helsingissä oli kunnostettu. Saksan keisarikunta oli kuitenkin ehtinyt juuri, ensimmäisen maailmansodan lopputuloksena, romahtaa.
    Silloiselle ruotsinkiliselle vastenmielinen Suomen itsenäisyys jäi käsiin. Tämä kunigas-seikkailu kertoo vanha -suomalisen ja sen jatkajan, nykyisen porvariston rakkaudesta Suomen itsenäisyyttä kohtaan kiistattoman totuuden.

    Nykyinen vanhasuomalainen kokkari Sauli Niinistö syyttää ja pilkkaa punakaartilaisia historian tapahtumista ja laskee kukkia punaisten haudalle. Niinistö vaatii punakaartilaisten jälkeläisiä ja kaikkia suomalaisia unohtamaan suojeluskuntalaisten lahtarimenneisyyden. Olihan se ”Suomen isenäisyyden ja vapauden” sankarillista puolustamista Niinistön mielestä?
    Historialla on objektiivinen logiikkansa, joka sisältää kehityksestä johtuvat murrokset, vallankumoukset. Luokkayhteiskuntien historiaa on jaksottanut kolme erilaista tuotantotapaa: orjayhteiskunta, maaorjayhteiskunta ja palkkaorjayhteiskunta. Näiden vaihtuminen alemmasta ylempään on luonnonvoimainen prosessi.

    Vuoden 1918 sisällissotaa on mielenkiintoista tarkastella tätä tosiasiaa vasten. Kullakin tuotantotavalla on ollut oma valtaluokkansa (orjaisännät, feodaali -aatelisto ja raha -porvariso) ja sitä vastaava orjaluokka. Tarkempi tutkiminen paljastaa, että uuden yhteiskunnan vallankumouksellisia sankareita ovat olleet aina orjan asemassa ollut luokka. Verenvuodatus ja sodat vallankumousten yhteydessä on aina johtunut vanhan valtaluokan vastavallankumouksesta.

    Historia tuntee tarkimmin juuri feodalismista kapitalismiin siirtymisen vallankumoukset. Ranskan porvarillinen vallankumous 1789 -1871 kertoo juuri feodaali -aateliston sitkeän taistelun valtansa jatkumisen puolesta. Pariisin kommuunin valloitus 1872 aloitti vakiintuneen kapitalismin Ranskassa. Samanlainen taistelu käytiin Espanjassa 1936 – 39. Italian Mussoliini tiedetää samanlaisena feodalismin vastavallankumouksen johtajana.

    Kun Saksan keisarikunta romahti 1914 -1918 ensimmäisessä maailmansodassa, sitä seurasi porvarillinen Weimarin tasavalta. Saksan aatelisto ei tähän suostunut, vaan Adolf Hitlerin natsismi edustaa aateliston vastavallankumousta. Se on hyvä esimerkki vallankumouksen ja vastavallankumouksen olemuksesta.
    Suomen 1905 – 1918 tapahtunut vallankumous oli myös porvarillinen vallankumous. Se liittyi Venäjän autonomian osana Venäjän omaan porvarilliseen vallankumoukseen, joka tapahtui samoihin aikoihin, mutta kulttuurisesti erillisenä prosessina. Suomi oli kaikilla tunnusmerkeillä varustettuna feodaali-Suomi koko Venäjän autonomian ajan, omana historiallisesti määräytyneenä kansana.

    Sosialidemoraattisen puolueen v 1916 saama vaalivoitto käynnisti Suomen porvarillisen vallankumouksen loppuvaiheet. Jos vallankumouksen olisi annettu tapahtua kansan enemmistön tahdon mukaan, väkivaltaa ei olisi, Valtalain mukaan, tapahtunut. Väkivallan toi aateliston vastavallankumous vanha -suomalaisen puolueen muodossa, yllä kerrotussa muodossa. Tässä oli ja on Suomen historian verisyyden objektiivinen syy.

    Sauli Niinistö yrittää taistella historian objektiivisia lakeja vastaan eli vääristellä aatelislähtöisen vastavallankumouksen (valkokaarti -suojeluskuntalaisten) roolin Suomen alkuhistoriassa. Hänen subjektiivinen arvo -taktikointi, syiden ja seurausten nurin kääntämisineen, ei onnistu presidentin arvovallalla tai kukkakimpuilla. Historian tosiasiasiat on tunnustettava rehellisesti."

    --


    HARHA.

    Tästä historian väistämisestä näkee mitä oikeisto-porvaripuolueita SDP VAS ovat. Nämä europuolueet eivät tunnusta rehellisesti historiasta 1917-1919 oikeiston terroria, vallankaappausprojektia ja aggressioita jotka aloittivat sisällissodan. Siksi virallinen kuva on oikeiston kaappaama koska valevasemmisto on tukenut 30 vuotta RKP-KOK oikeiston narratiivia NIIN TALOUSPOLITIIKASSA kuin historian väärentämisessä. Lisäksi tukevat natomaiden hyökkäyssotia avoimesti.


    III


    Kuinka oikeisto ja suomenruotsalaisen eliitin valtaa suojaava Kokoomus estivät demokratian ja eduskunnan toiminnan. Kulminaatiopiste: Eduskunnan Valtalain ja itsenäisyyden kumoaminen.

    Heikki Typpö:

    Valtalaki,
    eli se, jonka vuoksi Eduskunta hajotutettiin Kerskin santarmeilla syksyllä 1917. Pyynnön Tsaarin perillisille eduskunnan hajottamisesta lähetti Vanhasuomalainen puoliue eli Kokoomuksen ja Sauli Niinistön poliittiset esi-isät.

    "Laki Suomen korkeimman valtiovallan käyttämisestä.
    Täten säädetään: Kun hallitsijan oikeudet ovat lakanneet, olkoon Suomen Eduskunnan päätöksen mukaisesti voimassa seuraavaa:

    1 §.

    Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiotaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asiain ratkaisusta, jotka keisari ja suuriruhtinas tätä ennen voimassa olleiden säännösten mukaan on ratkaissut.

    Mitä tässä laissa säädetään, ei koske ulkopolitiikan asioita, ei myöskään sotilaslainsäädäntöä ja sotilashallintoa.

    2 §.

    Eduskunta kokoontuu varsinaisille valtiopäiville ilman erityistä kutsumusta ja päättää, milloin valtiopäivät ovat lopetettavat. Kunnes Suomen uusi hallitusmuoto on säädetty, käyttää Eduskunta oikeutta Valtiopäiväjärjestyksen 18 §:n mukaisesti määrätä uusien vaalien toimittamisesta ja Eduskunnan hajaantumisesta.

    3 §.

    Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan.

    Ylintä toimeenpanovaltaa käyttäköön toistaiseksi Suomen senaatin talousosasto, jonka jäsenet Eduskunta asettaa ja erottaa.
    ____________________

    Tänään hyväksymässään, Venäjän Väliaikaiselle hallitukselle osotetussa adressissa on Eduskunta ilmoittanut päättäneensä ja säätäneensä edellä olevan Lain Suomen korkeimman valtiovallan käyttämisestä.

    Helsingissä 25 päivänä heinäkuuta 1917"





    Video

    Fasismin suomenruotsalainen alku ja SS-miehet Suomessa
    Luento suomenruotsalaisten lanseeraamasta saksalaismielisestä fasismista Suomessa, järjestöistä ja suomalaisten SS-miesten vakaumuksesta: dosentti Andre Swanström;

    https://www.facebook.com/Arhi.K/videos/vb.1051877497/10213125043214666/?type=3



Eversti P. Visurin kääntämien saksalaiskenraalin päiväkirjamerkintöjen julkistushype on poikinut lyhyen ajan sisällä kiihtyvän paljastusryöpyn aiemmin hyssyteltyjen sotilasyhteistyösuhteiden todellisesta luonteesta ennen sotatoimien alkua
RESCORDIS.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI



   Janne Pohjala


" Tulee muistaa että Suomessa oli koko Venäjän vallan ajan aatelisto joka etsi keinoja palauttaa sillä aiemmin kunigaskunnassa ollut valta. 
    
Ensimmäisen maailmasodan lähetessä yhtä usempi näki että Ruotsin si
jasta Saksa olisi se taho jonka avulla voitaisiin Suomi irrottaa Venäjästä ja liittää kunigaskuntana Saksan etupiiriin, mikä palauttaisi aatelin merkityksen kuninkaan hovissa. 

Tästä ei tarvinne juuri kiistellä, koska näihän kävi. 

"Sodan päättyessä Suomi oli vahvasti Saksan liittolainen ja maan talous oli jo kevään 1918 kauppasopimuksella sidottu Saksan sotatalouteen. Vaasan senaatin ja Saksan välillä allekirjoitettiin 7. maaliskuuta sopimus, jonka mukaan Suomi ei saisi järjestää suhteitaan muihin valtioihin ilman Saksan suostumusta, mikä yhdessä kauppasopimuksen kanssa teki Suomesta Saksan protektoraatin.[4] 

Suomen kannalta epäedullista kauppasopimusta täydennettiin myöhemmin niin ikään Suomelle epäedullisella tavaranvaihtosopimuksella.[5] Suomen senaatin pyynnöstä Itämeren divisioonan joukot jäivät toistaiseksi Suomeen ja von der Goltz sai toukokuussa virkanimikkeen "saksalainen kenraali Suomessa"."

Aktiivista unohtamista on että vapaussotana markkinoitu sota siitä kuuluko Suomi Venäjän vai Saksan etupiiriin ei tuottanut meille itsenäisyyttä vaan provissin, eli Saksan protektoraatin aseman.

Maamme aateli ja porvaristo olivat valmiita vaihtamaan itsenäisyyden omaan vahvaan asemaansa Saksan protektoraatissa. Se siis siitä itsenäisyyden "pelastamisesta".

Toki kaikki muu onnistui, mutta Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja jouduttiin tyytymään eduskuntaan ja presidenttiin. 


Aatelin valta ja luokkayhteiskunta nimellisesti loppuivat tähän tappioon, mutta tosiasiassa se siirtyi kabinetteihin.

Saksa oli se joka koulutti Suomen armeijan eikä se unohtunut. Kun Saksa pääsi jaloilleen, oli Suomi ja maalle armeijan johto haketumassa uudelleen kumppanuuteen Saksan kanssa."


https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke...

 
Manage








Uusi keskustelu Hennalan naismurhat Maro Likkonen, Hannu Taanila











.






Pirkko Marjatta Turpeinen-Saari
  • Meillä Suomessa rauhanjärjestöt eivät ole havainneet, valtiosta puhumattakaan, minkälaiseen yhteiskuntaan Ukrainan vallankaappauksella päästiin. Natsi-kollaboraattori-järjestöt nostettiin sankareiksi lainsäädännön voimin. Juutalaiset eivät ole enää turvassa. NATOn laajenemisen mahdollistamiseksi ja USAn globaalin vallan voimistamiseksi ensin "kansainvälinen yhteisö" uhrasi holokaustin uhreista serbit, nyt ovat juutalaiset vuorossa. The NATO/"international community" has not realized into what kind of society its coup of Ukraine led to. Nazi-collaborators were legalized and now the Jews do not feel safe in Ukraine any more. The "international community" sacrificed first of all holocaust victims the Serbs and now it is the Jews.
 




Eduskunnan ohi sotilasvallankaappaus Suomessa 2018


Suomi ja Ruotsi ovat tehneet sotilassopimuksen Yhdysvaltain kanssa torjumaan Venäjän hyökkäyksen. Mitä sanoo tähän rauhanliike?
 


























suomi100 Suomi historia history civil war I world war vapaussota veljessota elitismi heimosodat valkoinen terrorismi carl gustaf mannerheim valkoinen terrori Pietarissa natsismi natsit oikeisto rkp kokoomus keskusta veljeskunta salaseurat vapaamuurarit cia supo valpo kekkonen mauno koivisto jugoslavian sota venäjäviha Venäjä sfprkp rkp keskiviikkokerho kirkko piispa arkkipiispa tuomiokapituli sotatuomareiden arkisto
-